Meny
Etsi sivulta
Sit and Go -turnajaiset
Sit and Go turnajaiset ovat nopeatempoisia ja mukavia pelata. Sellaiseen osallistuminen on kuin pelaisi suuren monipöytäisen pokeriturnajaisen miniversiota. SnG:n rakenne on yleensä yhden pöydän freezeout:n mukainen ja korkeimmat 2-3 sijoitusta palkitaan. Koska pöydästä löytyy vähintään 9-10 pelaajaa, on järkevää pelata erityisen tarkasti ensimmäisten kierrosten aikana. Siinä on järkeä, sillä todennäköisesti useimmat vastustajistasi pelaavat varomattomasti jo pelin alkuvaiheessa. Tämän kaltaiset pelaajat eivät syystä tai toisesta johtuen osaa ajatella järkevästi, ja yrittävät tavoitella isoja ja nopeita voittoja.
Sinulla on hieno etulyöntiasema, jos sinulta löytyy kova käsi ennen flopia, kuten taskuässät tai -kuninkaat, mutta yleisesti ottaen sinun kannattaa pelata varovaisesti pelin alkuvaiheessa. Sinut kyllä palkitaan, kunhan onnistut selviytymään myöhemmille kierroksille - anna muiden eliminoitua ennen kuin alat metsästää pottia toden teolla. Jos vastustajasi pelaavat erityisen tyhmästi, voit päästä rahoihin käsiksi ilman kovin monen potin voittoa.
Alkuvaiheen kierrokset
Tarkastele riskien ja voittojen suhdetta ja ymmärrät, miksi kannattaa pelata varovaisesti pelin alkuvaiheessa. Tällaisissa turnajaisissa blindit ovat aluksi pieniä, jotenka mitä järkeä sinun on bluffata tai edes pelata keskinkertaista kättä? Et voita paljoa potin korjatessasi, ja sinua voidaan korottaa niin paljon, että kannattamattoman suuren riskin. Pelin alkuvaiheessa ei kannata pelata saman maan A-Q:ta tai kuningatarparia huonompia käsiä. Odota kunnes pöydässä on vähemmän vastustajia ja blindit ovat suurempia, niin aggressiivinen pelityyli kannattaa huomattavasti enemmän.
SnG on hyvä jatkopanoksille, eritoten varovaisten pelaajien kansoittamilla sivustoilla. Jatkopanos (continuation bet) tarkoittaa sitä, että teet panoksen sellaisen flopin jälkeen, jota ennen korotit kättä. Olet ottanut käden hallintaasi - mielellään hyvän käden kanssa - korottamalla ennen flopia, jotenka yleensä vastustajat sököttävät sinua. Tässä vaiheessa teet panoksen, joka on vähintään puolet potista ja korkeintaan sen verran. Koska korotit ennen flopia, arvioivat vastustajat kätesi kovaksi, luultavasti korkeaksi pocket-pariksi. Tällaisessa tilanteessa he luovuttavat yleensä ennemmin, kuin panostavat lisää ja ottavat sen riskin että et bluffaa.
Esimerkki: Korotat 4x big blindin verran myöhäisessä asemasta, pocket-kortteinasi A-K ja kolme pelaajaa katsoo. Flop paljastuu korteiksi 9-2-5. Teet korttien maista riippumatta vähintään puolen potin panoksen, kun vastustajasi sököttävät sinua. Jos vastustaja katsoo panoksesi, häneltä löytyy varmastikin jotain. Jos hän sököttää sinua uudestaan Turnissa ja et saa mitään ässällä tai kuninkaallasi, on sinun sökötettävä häntä ennen.
Pidä myös mielessä, että monet pelaajat pelaavat hitaasti tai check-korottavat preflop-korottajaa. He tietävät että teet todennäköisesti panoksen tai korotat uudestaan flopissa, jotenka he odottavat usein kunnes teet panoksen ja korottavat sinua. Jos sinua korotetaan ja flop ei suosinut sinua, kannattaa sinun luovuttaa.
Keskivaiheen kierrokset
Kun blindit kasvavat turnajaisen edetessä, sinun kannattaa avata peliäsi vähitellen. Etsi varovaisia pelaajia, joilta varastaa blindeja. Peli muuttuu tiukemmaksi turnajaisen edetessä ja blindit syövät yhä suuremman osuuden jokaisen pelimerkeistä. Näin ollen olet usein myöhäisessä asemassa, jossa kukaan ei ole tehnyt panosta.
Jos sinulla on kohtalaiset kortit (kaksi kasvokorttia, ässä tai taskupari), kannattaa sinun harkita korottamista, jotta saat käden hallintaasi ja voit voittaa blindit ennen flopia. Tämä taktiikka toimii parhaiten arkoja ja varovaisia pelaajia vastaan, jotka luovuttavat yleensä ilman erinomaista kättä. Tästä johtuen sinun on syytä olla erityisen varovainen, jos varovainen pelaaja katsoo korotuksesi tai korottaa sinua - silloin katsonta tai korotus viestii vahvasta kädestä. Älä siis mene liian pitkälle bluffisi kanssa. Voit yrittää blindien varastamista myös aggressiivisten vastustajien kohdalla, mutta silloin sinulla kannattaa olla vahvempi käsi kuin varovaisten pelaajin kanssa. Jos korotuksesi katsotaan tai korotetaan, täytyy sinulta löytyä jotain käyttökelpoista.
Viimeiset kierrokset - Heads-Up
Olet siis seurannut ohjeitamme, pelannut hienoja käsiä ja päässyt viimeisen kahden joukkoon. Onnittelut! Mutta mitä seuraavaksi? Tässä vaiheessa turnajaista sinun täytyy joko toimia tai reagoida jokaisessa kädessä. Ei löydy pottia, jonka ulkopuolelle voit jättäytyä, ja sinun on oltava valmis toimimaan nopeasti ja epäröimättä. Avasit pelityyliäsi blindien kasvaessa ja sinun täytyy muuttua vieläkin aktiivisemmaksi pelin tässä vaiheessa.
Kaikki tapahtuu useimmiten ennen flopia. Small blind saa tehdä ensimmäisen siirron ennen flopia, jotenka jos sinulta löytyy kohtalainen käsi, kannattaa sinun korottaa ja yrittää ottaa big blind. Jos vastustajasi on arka, ole niin aggressiivinen kuin vain mahdollista.
On todennäköistä että vastustajallasi ei ole kunnon kättä, jotenka hän katsoo harvoin hyvien korttien tukemana. Täytyy toki pitää mielessä, että vastustajasi tietää saman sinustakin. Älä siis käy varomattomaksi. Käy kuitenkin päälle minkä tahansa taskuparin, ässän, kuninkaan tai muiden yhdistelmien kanssa. Asetat näin paljon painetta vastustajallesi ja korjaat potin usein sen avulla. Jos olit aggressiivinen ja hävisit silti, älä soimaa itseäsi liikaa sen takia. Toiseksi sijoittuminen on kunnioitettava saavutus. Voitit rahaa ja pelasit hienon turnajaisen.
Yhteenveto
Sit 'n Go:t tarjoavat nopeaa toimintaa ja hyvää harjoitusta monipöytä-turnajaisia varten ilman useiden tuntien panostusta. Muista aloittaa varovaisella pelityylillä, koska monet vastustajat pelaavat huolimattomasti aikaisessa vaiheessa peliä. Kärsivällisyytesi kyllä palkitaan myöhemmin.
Pyri pelaamaan järkevästi alkupuolella ja kun blindit kasvavat, avaa peliäsi varastamalla blindeja aika ajoin ja korottamalla useammin myöhemmissä käsissä. Jos selviät viimeiseen pöytään asti, ole aktiivisempi ja aggressiivisempi kuin vastustajasi äläkä epäröi käydä täysillä päälle pareilla tai ainakin yhdellä kasvokortilla.
Sit 'n Go -peleistä tulee alati suositumpia niiden nopeasta turnajaistyylistä johtuen ja monet nettipokeripelaajat tekevät tuottoa pelkästään niitä pelaamalla. Seuraamalla ohjeitamme ja - mikä tärkeintä - soveltamalla sitä käytännössä, pääset pisteeseen jossa teet rahaa 7-8:ssa kymmenestä turnajaisesta - se on hieno vaihtoehto yksittäisten käsien tarjoamille voitoille.



