Rahan arvo

Raha on kummallinen asia. Kaikki haluavat sitä, ja meistä useimmat uskovat tarvitsevansa sitä lisää. Mikä kummallisinta, kun joku saa sitä yhtäkkiä paljon, hän ei ymmärrä mitä hänellä on eikä tiedä mitä tehdä siltä.

Raha hämmentää ekonomisteja, joiden pitäisi tietää siitä kaikki juurta jaksaen. Se hämmentää käyttäytymistieteilijöitä, jotka pyrkivät analysoimaan sitä, miten se vaikuttaa ihmisten elämään. Ihmiset ovatkin osoittautuneet ärsyttäviksi olennoiksi, sillä he tuntuvat toimimaan usein teorioiden vastaisesti.

Talousteoria perustuu oletukselle, että ihmiset tekevät päätöksiä loogisesti ja järkevästi. Todellisuuden laita on aivan toinen. Teoria perustuu sille, että euro on euron arvoinen, ja todellisuudessa asia on aivan toisin, kuulosti se kuinka kummalta tahansa.

Mitä tulee pokeriin, on raha sille kuin moottori. Se pitää pelin käynnissä. Pokeria ei voi pelata ilman rahaa, vaikkakin räsypokka muodostaa vaatevaluutassaan pienen poikkeuksen.

Voivatko käyttäytymistieteilijät kertoa meille jotain tästä pokerin keskeisestä tekijästä? Ja löytyykö pokeripelaajilta pelin sisällä kehittyneitä oivalluksia, jotka voisivat olla hyödyllisiä ekonomisteille ja psykologeille?

Tarkkaa vastausta on vaikea antaa, mutta voimme silti pureutua syvemmälle itse asiaan.

Rahan asymmetria

Ensin on ymmärrettävä, että raha on asymmetristä. Pokerista löytyy näin ollen hyvin selkeää, subjektiivista asymmetriaa. Ottakaamme esimerkiksi merkittävän rahasumman häviö, vaikkapa 500€ - se on paljon negatiivisempi kuin vastaava voitto on positiivinen.

Tämä ero näyttäytyy vaikka raha olisi kuvitteellista. Kun ihmisiä pyydettiin kuvittelemaan tiettyjä voittoja ja häviöitä, ja arvioimaan miltä ne heistä tuntuivat, he sanoivat että pelkkä ajatus suuresta häviöstä sai heidät tuntemaan olonsa epämukavaksi.

10.000€ häviön ajatteleminen on hyvin negatiivista, kun taas vastaavan voiton ajatteleminen ei ole samassa määrin positiivista. Toisin sanoen, euro ei ole aina euron väärti. Tästä voimme päätellä, että ihmiset pyrkivät yleisesti ottaen välttämään riskejä. Riskejä vältetään sen pelossa, että riski tuo mukanaan negatiivisia tunteita.

Me kaikki pyrimme välttämään riskejä ainakin jossain määrin, mutta ne jotka kammoksuvat menetyksiä välttävät kaikki vastaan tulevat riskit. Minulla on hyvä ystävä, joka on älykäs ja erinomainen pelaaja. Hän on aggressiivinen ja armoton kaikissa pelaamistamme peleistä.

Hän ei kuitenkaan halua pelata pokeria. Se ei johdu siitä, etteikö hän voittaisi. Hänestä voisi tulla ajan kanssa erinomainen pelaaja. Se johtuu siitä, että hän pyrkii välttämään riskejä hinnalla millä hyvänsä. Jopa ajatus pienen rahamäärän häviämisestä tekee hänen olostaan epämukavan. Näin ollen hän tekee viisaasti olemalla pelaamatta.

Ei ole vaikeaa löytää toisen ääripään persoonia. Me kaikki tiedämme pokeripelaajia, vedonlyöjiä, hevosmiehiä, pankkiireja tai pörssipelureita, jotka edustavat tässä asiassa toista ääripäätä. Mutta me kykenemme lokeroimaan todellisuutta.

Ottakaamme esimerkiksi pikkupanoksilla pelaavat. He näyttävät yleisesti ottaen erilaisilta kuin ne, jotka pelaavat isoilla panoksilla. Alhaisten rajojen pöydät ovat hyvin suosittuja ja täynnä pelaajia, jotka eivät tule koskaan etenemään suurempiin panoksiin. Tällaiset ihmiset ovat lähes poikkeuksetta keskimääräisiä taipumuksessaan ottaa riskejä. He kykenevät sietämään kohtuullisia häviöitä; muuten he eivät pelaisi pokeria ollenkaan. He eivät kuitenkaan kykene pelaamaan isommista rahoista, koska he kammoksuvat suuria menetyksiä.

Kannattaa huomata että tämän pelaajaluokan kokemat negatiiviset tunteet eivät liity yleisesti ottaen niinkään rahaan. Olen tuntenut menestyviä liikemiehiä, jotka kokevat 200€ menetyksen pokerissa niin tuskalliseksi, etteivät pelaa koskaan 2€/4€-rajan yläpuolella, vaikka 200€ ei merkitse heidän elämässään paljoakaan. He riskeeraavat päivittäin paljon suurempia summia työssään.

Huomaa logiikan puute. Heille euro liiketoiminnassa tuntuu erilaiselta kuin euro pokerissa. Vaikka tarkastelisimme heidän käyttäytymistään vain pokerin puitteissa, ei siinä olisi siltikään järkeä. Parhaiden pelaajien tulisi edetä ylöspäin. Vain harvat heistä tekevät niin, mikä johtunee suuressa määrin merkittävän häviön pelkoon liittyvistä negatiivisista tunteista.

Sitten löytyy ihmisiä spektrin toisesta ääripäästä. Nettitähti Tom "durrrr" Dwan esitti miljoonan dollarin haasteen. Yksityiskohdat eivät ole tärkeitä, vaikkakin hän riskeerasi loppujen lopuksi 1,5 miljoonaa dollaria. Keskeisiä huomioita: Tom on nuori, tarkalleen ottaen 22-vuotias. Miljoona dollaria on suuri raha. Yhdysvalloissa neljän henkilön perheen keskimääräiset vuositulot ovat yhteensä noin 40.000 dollaria. Tom riskeeraa pokerissa saman verran kuin keskiverto perhe ansaitsee 25 vuodessa.

Jotta voimme ymmärtää tällaisilla panoksilla pelattavaa pokeria, on meidän tajuttava että rahalla ei ole tässä asiassa mitään arvoa. En tunne Tomia henkilökohtaisesti, mutta olen tuntenut hänen kaltaisiaan ihmisiä. Uskon että todellisuudessa hän haluaa ottaa riskejä, kokea olevansa paras. Kyse on lyhyesti ottaen hänen egostaan.

Kuten brittikirjailija Al Alvarez kirjoitti nerokkaassa klassikossaan, The Biggest Game in Town, pelimerkit eivät ole oikeasti rahaa; niillä pidetään kirjaa vain pisteistä. Viimeinen esimerkkini tässä asiassa on John Myung. John otti osaa joitakin vuosia sitten miljoonan dollarin showdowniin. Hän voitti rahat, osti talon ja sijoitti loput lastensa koulutukseen. Hän antoi rahalle omanlaisensa arvon.

Voisiko Dwan kenties oppia jotain Myungilta?

Bad Beat jackpotit

Bad beat jackpotit ovat miten tahansa järkevästi tarkasteltuna typeriä. Ne imevät rahaa pelistä ja vähentävät kaikkien pitkän aikavälin odotuksia. Tyypillisessä BBJ:ssä jokaisesta potista otetaan euro jokaisesta per tietty rahamäärä. Hyvä pelaaja voittaa keskimäärin 2-3 rake-pottia tunnissa. 2-3:sta eurosta luopuminen per tunti on merkittävä menetys. Täysaikaiset, 2.000 tuntia vuodessa pelaavat, menettävät 4.000-6.000 euroa vuodessa.

Jotenka miksi BBJ:t ovat hyvin suosittuja? Miksi pelaajat tungeksivat kasinoon, kun juorutaan että BBJ on yli sadan tonnin? Ja mikä tärkeintä, miksi tällaista innostuneisuutta ei löydy korkeampien panoksien peleistä?

Vastaus kahteen ensimmäiseen kysymykseen löytyy voitto/häviö -suhteiden asymmetriasta. Häviö on niin pieni, että monet pikkupanoksista pelaavat eivät ymmärrä mitä tapahtuu. Huomattavan monet pelaajat eivät tiedä, kuinka suuri rake on heidän pelihuoneissaan. Tästä johtuen he eivät huomaa BBJ:n aiheuttamaa lisämenetystä.

Mutta isojen voittojen mahdollisuus on olemassa. Tuloksena on tilanne, jossa negatiivinen elementti on minimissään, mutta positiivista kasvatetaan huomattavasti. Kuten huomioimme jo aikaisemmin, löytyy ihmisten ajattelutavasta asymmetriaa vaikka voitot ja häviöt olisivat kuviteltuja.

Miksi sitten korkeista panoksista pelaavat ammattilaiset vihaavat niitä? Koska he ymmärtävät vahingon, jonka ne tekevät heidän pitkän aikavälin tuotollensa. He kokevat asymmetrian negatiivisuuden voimakkaammin ja positiiviset puolet heikommin kuin amatöörit, koska he ymmärtävät voiton todennäköisyyden olevan kannattamattoman alhainen.

Tämä analyysi pätee myös moniin muihin uhkapelin muotoihin, kuten lottoihin ja progressiivisiin jackpot -hedelmäpeleihin.

Turnajaiset

Oletko koskaan pohtinut miksi turnajaispokeri on hyvin suosittua? Kysäisin pari viikkoa takaperin parilta vakituiselta 80€+10€ No-Limit Texas Hold 'Em pelaajalta, miksi he pitävät niistä. Vastaukset olivat mielenkiintoisia, vaikkakin hyvin odotettavia. "No, ne ovat hauskoja pelata." tai "Pidän siitä kilpailun meiningistä." tai "Jokainen keskiviikkoilta vain vierähtää sellaisessa." tai " No, olen ollut niin hyvin voitolla niissä turnajaisissa jo pitkän aikaa."

Sitten törmäsin yhteen tavallista kiinnostavampaan ja epätavallisempaan kommenttiin:

"Eikö se ole päivänselvää? Ensimmäiset kolme saavat oikein muhkeat voitot helvetin pienellä sijoituksella."

Bingo. Asymmetria nostaa päätään jälleen.

Turnajaispokerin houkutus on se, että pelaaja häviää pienen ja rajoitetun rahamäärän, kun sitä verrataan mahdolliseen voittoon. Negatiivinen elementti pysyy kurissa, kun positiivisesta löytyy kuviteltu etä, joka peittoaa kaikki vastalauseet turnajaisiin osallistumisesta. Tämä toimii vaikka odotusarvot ovatkin hyvin negatiivisia. Talo ottaa 10 euroa voittoihin menevästä 90:stä eurosta, mikä jättää jälkeensä -11%:n pelin. Jos otat huomioon vielä jakajien vipit, ovat odotusarvosi vieläkin huonommat.

Sama pätee myös rebuy-turnajaisiin. Vaikka talo ei otakaan mitään buy-in:eistä, kasvaa niiden myötä häviön mahdollisuus entisestään, lisäten turnajaisten negatiivista vaikutusta. Näin ollen rebuy-turnajaiset ovat tavallisia turnajaisia epämieluisempia pelaajille, jotka ovat varovaisia riskien suhteen.

Ammattilaiset - joihin asymmetrian periaatteet eivät päde samaan tapaan kuin pelaajista useimpiin - karttavat näitä turnajaisia siinä määrin, että heitä tuskin löytyy enää nykyisestä WSOP:sta.

Vaihtelevuus

Käytännöllisesti katsoen jokaisesta hyvästä pokerin strategiaoppaasta löytyy osio vaihtelevuuteen liittyen, ja neuvoja sen minimoimiseksi. Jos raha-asioita ajattelee suoraviivaisesti, voi olla vaikeaa ymmärtää miksi näin neuvotaan.

Jos yleistilanteesi ei muutu vaihtelevuuden myötä, mitä väliä sillä on jos heittosi ovat arvaamattomia ja merkittäviä, tai pieniä ja turvallisia? Kyseessä on kuitenkin hyvä neuvo, ja syynä siihen on jälleen asymmetrian periaate. Isot häviöt sattuvat enemmän kuin isot voitot tuntuvat hyvältä, ja kun pelisi on vaihtelevampaa, kasvaa myös huonojen päivien määrä tunteita ajatellen, noin subjektiivisessa mielessä.

Olet kylläkin yhtä rikas tai köyhä kuin olisit pienen vaihtelevuuden kera, mutta voit huonommin yleisesti ottaen. Muista kuitenkin että tämä periaate ei päde pelaajiin, jotka eivät pelkää juurikaan riskejä. Siitä johtuu se, miksi David Benyaminen ja Patrik Antoniuksen kaltaiset pelaajat voivat voittaa tai hävitä satoja tuhansia yhdessä illassa, ja jatkaa silti eteenpäin vakain mielin.

Todella iso peli

Joitakin vuosia sitten Andy Beal, Texasilainen miljonääri, haastoi huippuammattilaiset pelaamaan heads-uppia hyvin korkeista panoksista. Haasteen vastaanottaneisiin ammattilaisiin lukeutui muun muassa Phil Ivey, Howard Lederer ja Chau Giang, pelaajia joiden lähestymistapa on yleisesti ottaen asymmetrian ulottumattomissa.

Ammattilaiset eivät kuitenkaan toimineet harkitsemattomasti. He muodostivat liittouman, jossa kukin antoi osansa yhteiseen pelissä käytettävään rahastoon. Voit ihmetellä, miksi he tekivät näin. Mikseivät he vain istuneet pöytään ja pelanneet omalla rahallaan samaan tapaan, kuin he tekevät tavallisestikin?

Asymmetria tarjoaa vastauksen. Beal asetti niin korkeat panokset näille kokeneille ammattilaisille - jotka eivät juurikaan koskaan pelkää korkeita riskejä -, että asymmetria alkoi vaikuttaa heihin. Beal ymmärsi tämän. Hänen tavoitteenaan oli vetää heidät pois tutuilta pelikentiltään, jotta he kokisivat samoja tunnekuohuja kuin me tavalliset pelaajat. Liittouma vähensi osittain pelin riskejä, vähentäen vaihtelua ja kunkin pelaajan henkilökohtaisia riskejä.

He voittivat loppujen lopuksi suuren määrän rahaa Bealiltä, mutta sillä ei ole väliä psykologisesta näkökulmasta tarkasteltuna.